3+1 Suomessa käytettyä valokaapeleiden värijärjestelmää

pe huhtik. 28 19:34:00 2017

Valokaapeleita päätettäessä tai liitettäessä asentajan on tärkeää tunnistaa kaapelin sisältämät eri kuidut. Valokuidun väri kertoo asentajalle, mistä kuidusta on kyse. Värit perustuvat värijärjestelmiin, joita on suomessa käytössä pääasiassa kolme.

Plus yksi?

Otsikossa mainitaan kolme plus yksi värijärjestelmää. Plus yhdellä tarkoitamme vuonna 2013 kumottua kansallista standardin SFS 5648 mukaista kuuteen väriin perustuvaa värijärjestelmää. Tämä järjestelmä poistui käytöstä suppeutensa vuoksi, sillä nykyajan suurten kuitumäärien optiset liityntäverkot vaativat laajempia värijärjestelmiä.

Vaikka 6-värijärjestelmä on poistunut käytöstä, asentajien on syytä tuntea sekin, koska vanhempiin verkkoihin on asennettu runsaasti sen mukaisia kaapeleita ja kytkentöjä.

Kansainvälinen standardi ANSI/TIA 589-C

Suomessa käytetään usein 12-värijärjestelmiää ANSI/TIA 589-C, joka on yhdysvaltalainen, mutta käytännössä kansainvälinen standardivärijärjestelmä. 

Huomioi, että:

  • Jos ryhmässä on enemmän kuin 12 kuitua, käytetään kuidussa lisämerkintänä rengasta tai raita.
  • Kaapelin sisältämät ryhmät erotetaan toisistaan niiden rakenteeseen tehdyllä värijärjestelmän mukaisella värimerkinnällä.
  • Lisävärimerkintöjen toteutustavat, värit, muodot ja koot on määritelty tarkasti.
  • Standardissa värit ja värialueiden rajat on määritelty Munsellin värijärjestelmään perustuen.

Kotimainen käytäntö FIN2012

Aiemman 6-värijärjestelmän pohjalta kehitetyllä, vain Suomessa käytetyllä FIN2012:lla ei ole standardin asemaa. Siitä huolimatta  sitä käytetään Suomessa paljon. 

Jos ryhmässä on enemmän kuin 12 kuitua, käytetään kuidussa lisämerkintänä rengasta tai raitaa.

Harvinainen IEC/EN 60794-2

Standardin asemastaan huolimatta värijärjestelmää IEC/EN 60794-2 tapaa harvoin Suomessa.

Huomioi, että:

  • Jos ryhmässä on enemmän kuin 12 kuitua, käytetään kuidussa lisämerkintänä rengasta tai raitaa.
  • Värit ovat standardin IEC 60304 mukaisia.

Tämä artikkeli perustuu suositun FTTX-kirjamme lukuun 3.4.