Mieleenpainuva vuosi 2020 – Nestor Cablesin toimitusjohtajan terveiset

pe syysk. 25 10:08:00 2020

Vuosi 2020 on ollut monella tapaa erilainen vuosi. Suomi jakaantui ilmojen puolesta kahteen osaan. Pohjoisessa oli kylmää ja tavallista enemmän lunta, kun taas eteläisessä Suomessa elettiin lähes keväisissä oloissa heti vuoden vaihteesta lähtien. Tämä mahdollisti kuituverkkojen rakentamisen Etelä-Suomessa ilman roudan tuottamaa lisähaastetta. Kasvanut valokaapelien kysyntä näkyi myös Nestorin tehtaalla, jossa saimme nostaa valokaapelien valmistuskapasiteetin huippuunsa jo helmikuussa. Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto olikin tämän ansiosta historiallisella ennätystasolla.

Vuosi 2020 tullaan muistamaan koronavuotena. Vaikka COVID-19-tartunnat ovat hieman nousseet viime viikkojen aikana, on Suomi kuitenkin pärjännyt viruksen vastaisessa taistelussa muihin maihin verrattuna hyvin. Tosin tulevat kuukaudet vasta näyttävät, millaisin vaurioin taloutemme selviää taudin kurimuksesta. Toivottavasti EU:n ja Suomen koronatukirahat käytetään viisaasti siten, että se lisää tuotteiden ja palveluiden kysyntää sekä täällä Suomessa että myös vientimaissa. Toivomuksenamme olisi tietenkin, että koronarahaa käytettäisiin myös valokuituverkkojen rakentamiseen.

Nestorin henkilöstö on onneksi välttynyt COVID-19-tartunnoilta ja olemme kyenneet koko vuoden toimittamaan asiakkaillemme valokuitukaapeleita ja -tarvikkeita ilman isompia ongelmia. Toivotaan että näin on myös jatkossa. Teemme kaikkemme välttääksemme tautitartunnat ja turvataksemme asiakkaillemme tuotteidemme hyvän saatavuuden ja oikea-aikaiset toimitukset.

Me nestorilaiset toivotamme teille kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme turvallista syksyä!

Jarmo Rajala, Nestor Cables Oy:n toimitusjohtaja