Nestorin suosittu kiinteistökaapelointikirja on nyt päivitetty

pe heinäk. 07 17:23:00 2017

Julkaisimme Kiinteistöjen optiset kaapeloinnit -kirjan vuonna 2011, ja siitä tuli varsin suosittu opas ja oppikirja kiinteistöjen optisten kaapelointien suunnitteluun ja toteutukseen. Viime vuosina kiinteistöjen optisten kaapelointien vaatimukset ovat muuttuneet, ja päätimme keväällä 2017 päivittää kirjan vastaamaan nykyisiä vaatimuksia.

Viestintäviraston M65-määräykset olivat yksi suurimmista syistä, miksi kirjan päivittäminen oli ajankohtaista. Viestintävirasto julkaisi ensimmäisen kerran M65-määräyksen kiinteistöjen sisäverkoista ja teleurakoinnista vuonna 2013 ja tämän jälkeen määräystä on päivitetty. Viimeisin päivitys on tehty 1.6.2016.

Määräyksessä määritellään hyvin tarkasti esimerkiksi kiinteistöissä käytettävien valokaapeleiden paloturvallisuusvaatimukset, kuten vaikka ehdoton kielto ulkokaapeleiden käytöstä kiinteistöjen sisäasennuksissa. Määräyksessä on myös hyvin tarkasti määritelty taloyhtiöiden nousukaapelointien huoneistokohtainen valokaapelointi: siinä esitetään vaatimukset käytettävistä kuitutyypeistä, kuitujen määristä, kaikkien kuitujen päättämisestä APC-hiottuihin liittimiin, kuituyhteyksien mittauksista vaimennusvaatimuksineen sekä mittausten dokumentoinnista.

Optisten kaapelointien lisääntyminen kiinteistöissä

Uskomme, että kiinteistökaapelointikirjamme kiinnostaa nyt entistäkin laajempaa lukijakuntaa, koska valokaapelit ovat nykyisin olennainen osa kaikkien kiinteistöjen yleiskaapelointia. Valokaapeleilla toteutetaan kiinteistöjen alue- ja nousukaapeloinnit, ja jonkin verran nyt myös työpistekaapelointeja. Tiedonsiirtotarpeiden ja -nopeuksien kasvaessa optisten kuitujenkin merkitys tiedonsiirrossa vain kasvaa. Erityisesti esimerkiksi uusissa datakeskuksissa optinen kaapelointi on olennainen osa datakeskusten toimintaa.

Kiinteistökaapelointien laatu

Kiinteistöjen tiedonsiirtokaapeloinnit ja niiden laatu kuuluvat lakisääteisesti kiinteistöjen omistajalle, kun taas kiinteistöihin päättyvät kaapeloinnit kuuluvat palveluja tuottaville teleoperaattoreille. Teleoperaattoreilla on hyvin tarkasti määritellyt kriteerit verkoissa käytettäville materiaaleille ja työn laadulle, mutta kiinteistöjen kaapelointien laadun määrityksestä vastaa ainoastaan kiinteistön omistaja. Kiinteistöjen optisiin kaapelointeihin on olemassa Viestintäviraston erittäin hyvät määritykset, mutta niitä ei tunneta kovin hyvin tai niistä ei välitetä. Toivomme, että voimme kiinteistökaapelointikirjan avulla opastaa verkkojen suunnittelijoita ja rakentajia, ja tuoda Viestintäviraston määräykset käytännön tasolle.

Olemme viime vuosina huomanneet, että esiin tulee aivan liikaa varoittavia esimerkkejä suunnittelun virheistä, vääristä materiaalivalinnoista ja erityisesti huonosta asennusten laadusta. Kaapelointien suunnittelussa, materiaalien hankinnoissa ja urakoinnissa keskitytään usein mahdollisimman edullisiin ratkaisuihin laadun kustannuksella. Haluammekin kirjan kautta myös edistää laadukkaiden verkkojen rakentamista.