Hyppää pääsisältöön
Tarjouskorisi: » Avaa

Nestorilaiset, osa VII - tehtaalta maailmalle

4.4.2019

Aamu valkenee kevätauringon sulattamien puiden takaa. Iso rekka ajaa parkkiin ja samaan aikaan tehtaan ovesta ulos kävelee oranssisiniseen työasuun pukeutunut iloinen mies. On pari astetta lämmintä ja tulevan kevään merkit kiirivät jo Oulun korkeudelle. Kuljettaja hyppää ulos hytistään ja huikkaa huomenet. Pian seuraan liittyy toinen ja kolmaskin huomioväreihin pukeutunut mies. Työnjako on selvillä ja hetkessä nämä kolme rekkakuski apunaan ovat lastanneet yhden kaapelitilauksista rekan lavalle.

Näin voimme kuvailla tavallisen keväisen aamun Nestor Cablesin varaston lastausalueella. Yksi logistiikkapuolemme varastotyöntekijöistä on vuodesta 2008 nestorilaisena vaikuttanut Marko Hiltunen. Marko tuli tehtaallemme ensin tuotannon trukkikuskiksi sekä loppupakkaukseen. Parin vuoden jälkeen hän siirtyi varaston puolelle. 

Varastomme kautta toimitetaan maailmalle vuodessa 40 000-50 000 kaapelikilometriä, mikä tarkoittaa noin 20 000 kaapelikelaa tai -lavaa kahdentoista kuukauden aikana. Näiden lisäksi meiltä lastataan tuhansia lavoja valokaapeleiden asennustarvikkeita kuljetusvälineiden kyytiin. Varastomme kautta suunta kulkee myös tehtaallemme päin - raaka-aineiden sekä muiden tarpeiden vastaanotto kulkee näiden samojen työntekijöiden käsien kautta.

Pelkkää lastausta ja purkamista ei Markon työ kuitenkaan ole. Varastotyöntekijät seuraavat koko ajan tilauksista toimitukseen merkattujen tuotteiden listaa ja keräilevät tarvittavat myydyt kaapelikelat ja valokaapelitarvikkeet lastausalueelle. Keräilyjen valmistuttua alkaa EU-maiden toimituksiin tarvittavien rahtikyytien järjestäminen ja tilaaminen. Kaikki toimitukset ja kyydit raportoidaan ja kirjataan järjestelmiin. Lisäksi varastotyöntekijämme valmistelevat tarpeelliset asiakirjat edellä mainittuihin toimituksiin.

“Joustavuus ja monipuolisuus”, vastaa Marko kun häneltä kysytään, mikä on parasta hänen työnkuvassaan. Hän lisää vielä, että varastotöiden suunnittelu yhdessä työkavereiden kanssa on merkittävä osa työtään. Säännölliset tuoteinventaariot kuuluvat myös varastotyöntekijöiden tehtäviin. Ennaltasuunniteltujen inventointien lisäksi he tarkkailevat varastosaldoja päivittäin ja pitävät huolta, että luvut täsmäävät.

Varastotyössä työnkuva on osaksi hyvinkin fyysistä hommaa. Marko huolehtii hyvinvoinnistaan säännöllisellä kuntosaliharjoittelulla, metsästyksellä sekä kalastuksella. Näiden lisäksi hän aloitti reilu vuosi sitten opiskelemaan Kalevalaista jäsenkorjausta, mikä ei sinänsä yllätä - tunnetaanhan hänet juuri auttavaisesta luonteestaan.

Rekat on lastattu ja vesi tippuu räystäiltä lumen sulaessa vauhdilla. On aika pitää hengähdystauko ja nauttia kuppi kuumaa porukalla. Pian näkyvätkin jo seuraavan pihaan ajavan rekan ajovalot tehtaan portilla.

Nestorilaisilla riittää ammattitaitoa ja vuosien kokemusta kaapelituotannosta, ja tämän vuoksi esittelemme henkilöstöämme sekä tietenkin tehdastamme toimintoineen täällä Oulussa Nestorilaiset-blogisarjassa.

Uusimmat blogipostaukset