Tehtaamme valaistuksen uudistus tuo merkittäviä säästöjä ja vähentää ympäristövaikutuksia

ti lokak. 29 09:34:00 2024

Vastuullisuus on ollut keskeinen arvo yrityksessämme jo vuosia ja meille on tärkeää vähentää toimintamme ympäristövaikutuksia. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja esimerkiksi etsimme ratkaisuja, joilla voimme pienentää toimintamme hiilijalanjälkeä. Viimeisin askel tällä matkalla on ollut tuotantotilojemme ja tehdasvalaistuksemme merkittävä uudistus. 

Olemme siirtyneet käyttämään uutta energiatehokasta LED-valaistusta ja valaistuksen ohjausta, mitkä ovat tuoneet mukanaan konkreettisia säästöjä niin energiankulutuksessa kuin kustannuksissakin. Valaistusuudistuksen myötä olemme pystyneet vähentämään valaistukseen kuluvan energian määrää noin 16 % verrattuna aikaisempaan. Tämä tarkoittaa noin 80 000 kWh säästöä energiankulutuksessa vuodessa – määrä, joka vastaa noin 18 keskivertokodin vuotuista sähkönkulutusta.

Miksi valaistus on tärkeä osa vastuullista tuotantoa? 

Vaikka valaistuksen osuus koko tehtaan energiankulutuksesta on suhteellisen pieni, sillä on silti merkittävä rooli kokonaisuudessa. Tuotanto- ja tehdastilojen valaistuksen modernisointi vähentää paitsi energiankulutusta myös kunnossapidon tarvetta. LED-valot ovat pitkäikäisiä ja vaativat vähemmän huoltoa, mikä vähentää osaltaan käyttökatkoksia ja säästää kustannuksia pitkällä aikavälillä.

Lisäksi uudistuksen myötä parantunut valaistus parantaa myös työturvallisuutta ja työskentelyolosuhteita. Uusi valaistus on suunniteltu erityisesti vastaamaan tuotantotilojen vaatimuksia ja parantamaan näkyvyyttä kriittisillä työskentelyalueilla. Tämä auttaa työntekijöitämme suoriutumaan tehtävistään entistä paremmin ja ennen kaikkea turvallisemmin. Uusi valaistus ottaa huomioon häikäisyn eston sekä yleisesti viihtyvyyden tiloissamme. Lisäksi valaistuksen värilämpötila on optimoitu mahdollisimman luonnolliseksi ja ihmiskeskeiseksi.

Tavoitteemme on kestävä tulevaisuus 

Valaistuksen uudistus on osa laajempaa vastuullisuusohjelmaamme, jonka tavoitteena on vähentää hiilidioksidipäästöjä ja luoda ympäristöystävällisempiä tuotantoprosesseja. Jatkamme tulevaisuudessakin toimia, jotka tukevat kestävämpää ja ympäristöystävällisempää tuotantoa – oli kyseessä sitten energiatehokkuuden parantaminen, kierrätyksen tehostaminen tai henkilöstömme kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Lue lisää tekemästämme vastuullisuustyöstä sivuiltamme!