Työsuhdepyörät nestorilaisille

to maalisk. 31 10:44:00 2022

Tänä keväänä nestorilaiset ovat saaneet mahdollisuuden ottaa käyttöönsä Oomi Fillari -työsuhdepyörät. Tällä tavoin pystymme vaikuttamaan työmatkoilla syntyviin päästöihin sekä tietenkin tukemaan nestorilaisten hyvinvointia niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Työsuhdepyörien käyttöönotto on osa Nestorin vastuullisuusteemaa. 

Työsuhdepyöriä onkin jo useamman nestorilaisen toimesta hankittu ja määrä vain kasvaa! Nestorilaiset saavat valita Oomi Fillari -kumppaniliikkeestä itselleen sopivan pyörän työmatkoja ja vapaa-ajan ajeluita varten. Sähköpyörät näyttävät olevan suosiossa nestorilaisten keskuudessa, mutta tavallisiakin pyöriä niin maantie- kuin maastoajoon on otettu käyttöön.

Nestorilaisissa on jo vuosien ajan ollut iso joukko pyöräilijöitä ja yhteisiä pyöräretkiäkin on toteutettu useamman kerran työantajan tukiessa muun muassa eväillä reippailijoita. Lisäksi nestorilaiset osallistuvat vuosittain valtakunnalliseen Kilometrikisaan. Tänä vuonna joukkueemme mahdollisesti kasvaa uusien työsuhdepyörien johdosta.

Kannustamme muitakin yrityksiä tutustumaan työsuhdepyöriin ja niiden käyttöönottoon!