Toimitusjohtajan jouluterveiset 2023 – Kasvua ja investointeja

ke jouluk. 20 12:13:00 2023

Kulunut kalenterivuosi oli Nestor Cables Oy:lle kasvun ja investointien vuosi. Toimintamme kasvoi sekä kotimaassa että viennin puolella. Vuoden aikana olemme tehneet merkittäviä investointeja sekä investointipäätöksiä, joiden avulla voimme edelleen kasvaa ja kehittää toimintaamme. Panostukset näkyvät myös tuotantomme ja tuotteidemme entistä pienempänä hiilijalanjälkenä. 

Vuosi on ollut kaksijakoinen. Ensimmäinen vuosipuolikas oli voimakkaan kasvun aikaa, mutta kesän jälkeen maailman talouden tilanne on näkynyt teollisuudessa heikompana kysyntänä, niin myös valokuitukaapelien kohdalla. Viime kädessä valokuituverkkojen rakentaminen on riippuvainen yksittäisistä kuluttajista ja heidän päätöksistään. Kun inflaatio on ollut korkealla tasolla ja samanaikaisesti myös korkotaso, kuluttajat miettivät tarkkaan, mihin vähentyvät rahavaransa käyttävät. Tämä on näkynyt myös kuluttajien kuituverkkojen liityntäpäätöksien lykkääntymisenä. Valoa on kuitenkin näkyvissä ja alan asiantuntijat ennustavat tilanteen paranevan viimeistään ensi kevään ja kesän aikana.

Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu edelleen. Nestor on tehnyt lahjoituksia Suomen Punaisen Ristin kautta Ukrainan hätäapuun ja toivomme myös teidän muistavan ukrainalaisia, varsinkin näin joulun alla. Lisäksi olemme ohjanneet tänäkin vuonna lahjoitukset asiakasmuistamisien sijaan Pelastakaa Lapset Ry:lle.

Toivotan kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2024!

Jarmo Rajala, 
Toimitusjohtaja, 
Nestor Cables Oy