Hyppää pääsisältöön
Tarjouskorisi: » Avaa

Nestor Cables Oy

Nestor Cables Oy kehittää, valmistaa ja myy optisia ja kuparijohtimisia tietoliikenne- ja teollisuuskaapeleita sekä valokaapelitarvikkeita. Tämän lisäksi valikoimiimme kuuluvat erilaiset instrumentointikaapelit kuten esimerkiksi datakeskuksissa ja öljynjalostamoissa käytetyt kaapelit sekä raja- ja kulunvalvontaan soveltuvat optiset erikois- ja kenttäkaapelit. Asennustarvikkeet toimitetaan NesCon-tuotemerkin alla. Toimitamme myös erikoisratkaisuja (esimerkiksi FTTA ja FTTH) erilaisten asiakastarpeiden mukaan.

Nestor Cables on tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliiton FiCom ry:n sekä eurooppalaisen johtavien kaapelivalmistajien yhdistyksen Europacablen jäsen.

10 vuotta laadukasta kotimaista kaapelinvalmistusperinnettä

Nestor Cables perustettiin 10 vuotta sitten, ja se on osa korkealaatuista suomalaista kaapelinvalmistusperinnettä. Yhtiön juuret juontavat jo Nokia Cablesin ajoille. Työllistämme noin 80 henkilöä, joista valtaosalla on pitkä kokemus kaapelialalta.

Oulussa vuonna 2008 toimintansa aloittanut tehtaamme tuottaa tuotemixistä riippuen vuosittain 60 000 - 80 000 kaapelikilometriä, jotka toimitetaan asiakkaillemme eri puolilla maailmaa. Suomessa Nestorilla on erittäin vahva markkina-asema ja kotimaan lisäksi toimintamme päämarkkina-alueita ovat Eurooppa (Ukraina, Baltia, Balkan, Pohjoismaat), Venäjä, Kazakstan, USA ja Lähi-itä. 

Venäjän ja CIS-maiden myyntiä hoitaa myyntitoimistomme Pietarissa. Vuonna 2016 perustettiin Algeriaan myyntitoimisto palvelemaan afrikkalaisia asiakkaitamme. Nestorilla on edustajia myös Balkanilla, Ruotsissa, Norjassa, Lähi-idässä ja USA:ssa.

Tuotteet ja ratkaisut

Tuotevalikoimaamme kuuluvat optiset tietoliikennekaapelit ja kuparitelekaapelit, instrumentointikaapelit sekä NesCon-asennustarvikkeet. Tuotteiden valmistuksen lisäksi tuotamme asiakkaillemme laadukkaita kokonaisvaltaisia informaatioverkkoratkaisuja, ja valikoimissamme on myös erikoisratkaisuja, kuten FTTH ja FTTA sekä ns. optiset kenttäkaapelit.

Asiakaslähtöisyys

Asiakkaitamme ovat esimerkiksi teleoperaattorit, urakoitsijat, tukkurit, puolustusvoimat ja teollisuuden sekä julkishallinnon edustajat.

Tuotteita kehitetään tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa ja räätälöimme erilaisten asiakkaidemme tarpeisiin sopivat tuoteratkaisut. Voimme myös reagoida nopeasti asiakkaidemme muuttuviin tarpeisiin. Erilaiset pilotti- ja kehityshankkeet ylläpitävät Nestor Cablesin työntekijöiden osaamista ja edistävät suomalaista kaapelialan kehitystä.